OLLI KANGAS


Perinteisesti Suomea on pidetty sosiaalisissa uudistuksissa hitaana. Monet keskeiset sosiaalipoliittiset uudistukset toteutettiin Suomessa varsin hitaasti ja paljon myöhemmin kuin edelläkävijämaissa. Esimerkiksi eläkevakuutus viestiin Saksassa läpi 1898, Suomessa 1937. Sairausvakuutus toteutettiin Saksassa 1883 ja Suomessa vasta 1963. Itse asiassa Suomi oli viimeinen Euroopan maa, joka toteutti sairausvakuutuksen.

Myöhään liikkeelle – mutta kattavat uudistukset

Myöhäistä liikkeelle lähtöä kylläkin kompensioi vakuutusten laajuus. Sekä eläkkeet että sairausvakuutus toteutettiin niin sanotun kansanvakuutusperiaatteen (people’s insurance) mukaan. Kun laki tuli voimaan, koko kansa tuli heti vakuutuksen piiriin. Sairausvakuutus on hyvä esimerkki tästä ’myöhäsyntyisestä’ innovaatiosta. Vuon4r na 1964 kaikki yli 16-vuotiaat suomalaiset saivat oikeuden sairauspäivärahaan. Tämä oikeus koski myös omaa työtä palkatta tekeviä (esimerkiksi maatalon emännät, avustavat koitalouden jäsenet (unpaid family workers) ja opiskelijat. Koko kansa oli etuuksien piirissä. Monissa aiemmin liikkeelle lähteneissä maissa, esimerkiksi Saksassa ja Itävallassa sairausvakuutuksen kattavuus, oli vain murto-osa suomalaisen vakuutuksen kattavauudesta.  On perusteltua väittää, että Suomen 1963 sairausvakuutuslaki oli suurin yksittäinen sairausvakuutuksen uudistus tuolloisessa Euroopan sosiaalipolitiikan historiassa.      

Jotain tehtiin myös varhain – ja innovatiivisestikin

Ei Suomi suinkaan kaikissa uudistuksissa Euroopan hitain ollut. Työtapaturmavakuutus saatiin aikaan suhteellisen varhain (1895) samoin työttömyysturva (1917) ja lapsilisät (1948). Kahdessa ensiksi mainitussa vakuutuksen kattavuus oli suhteellisen alhainen. Lapsilisälaki sen sijaan noudatti kansanvakuutuksen periaatetta. Jokainen alle 16-vuotias lapsi sai oikeuden laps ilisään. Etuus oli siis universaali oikeus, eikä siihen sisältynyt tarveharkintaa tai tulorajoja. Etuus maksettiin äidille, koska katostiin, että äiti osaa isää paremmin päättää, miten lapsilisä voidaan parhaiten käyttää lapsen eduksi. Samalla vahvistettiin äidin asemaa perheessä antamalla hänen käyttöönsä ’omaa’ rahaa, joka tosin oli tarkoitettu lapsen hyvinvoinnin ja hyvän kasvu turvaamiseksi. Universaalia lapsilisää voidaan hyvällä syyllä pitää sosiaalisena innovaationa, joka lisäsi perheen sisäitä demokratiaa antamalla äidille enemmän taloudellista neuvotteluvoimaa perheen sisäisissä päätöksissä. Lapsilisällä oli äitien kannalta voimaannuttava vaikutus (Thus child allowance had an empowering element for mothers).    

Äitiyspakkaus – suomalainen keksintö

Äitiyspakkaus on Suomessa asuvalle raskaana olevalle äidille tai adoptioäidille myönnettävä äitiysavustus. Sen myöntää Kela (Social Insurance Institution of Finland). Äitiyspakkaus sisältää lasten vaatteita sekä muita tarpeellisia tavaroita kuten vaatteita, pyyheliinan, vuodevaatteet, peitteen, makuupussin ja hoitotarvikkeita. Käytännössä pakkauksessa on kaikki, mitä lapsi tarvitsee ensimmäisen elinvuotensa aikana. Kestävästä kartongista tehty laatikko toimii usein myös lapsen ensimmäisenä sänkynä. Laatikossa mukana tulee myös lasten nukkumiseen suunniteltu patja.

Äitiyspakkauksen juuret ovat koreissa, joihin Mannerheimin Lastensuojeluliitto hankki vauvantarvikkeita lainattaviksi vähävaraisille äideille. Lastensuojeluliitto toimi yhdessä kunnallisen sosiaalitoimen tai kätilön kanssa koreja tarvitsevien perheiden löytämiseksi. Palautettujen kiertokorien vaatteet pestiin ja paikattiin ja kierrätettiin seuraavalle tarvitsijalle.

Vasemmistolainen Osuusliike Elanto alkoi jakaa vuonna 1931 lahjakoreja osuusliikkeen jäsenten vastasyntyneille lapsille. Osuusliikkeen lahja muistutti paljon nykyistä ’lapsi-laatikkoa’ (baby box). Iso pahvilaatikko sisälsi lasten vaatteita ja ohjekirjasen lastenhoitoon. Pakkauksessa oli myös lapselle säätötili, jolle oli valmiiksi tallennettu pieni summa rahaa. Lahjan tavoite oli siis myös opettaa säästäväisyyttä ja Elannon asiakkuutta. Osuusliikkeen äitiyslaatikkoja jaettiin vuoteen 1939 saakka.

Valtio alkoi jakaa omaa äitiyspakkaustaan 1937. Pakkausta kutsuttiin tuolloin äitiysavustukseksi. Taustalla oli huoli vähenevästä syntyvyydestä ja suuresta lapsikuolleisuudesta. Avustuksen saamisen ehtona oli, että äiti hakeutuu raskausaikana terveydenhuollon ja seurannan piiriin. Näin voitiin ehkäistä raskaudenaikaisia komplikaatioita ja taata sekä äidin että lapsen terveys. Vuonna 1949 äitiyspakkauksesta tuli universaali etuus ja sen saavat kaikki lapset riippumatta lasten lukumäärästä perheessä.

Kokeileva Suomi: Kokeiluista innovaatioita

Suomi on saanut paljon kansainvälistä näkyvyyttä vuosina 2017-2018 toteutetun perustulokokeilun vuoksi. Perustulo on vain yksi – tokin suurin – Kokeileva Suomi –hankkeisiin kuuluvista kokeiluprojekteista. 

Vuosina 2015-2019 käynnissä on useita sosiaali-, terveys- ja työvoimapalveluihin liittyviä suhteellisen suuria kokeiluja. Palvelusetelikokeilu tuottaa tietoa sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapautta koskevaan valmisteluun.  Alueellisissa työvoima- ja yrityspalvelukokeiluissa testataan, miten voidaan luoda asiakaslähtöinen ja hallintorajat ylittävä toimintamalli työvoima- ja yrityspalveluille.

Kokeilukulttuurin nostaminen hallitusohjelmaan on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista. Suomen mallissa yhdistetään hallituksen agendalta lähtevä kokeilujen mahdollistaminen sekä ruohonjuuritason innovaatiot.

Kokeilukulttuurin vahvistaminen oli yksi pääministeri Juha Sipilän hallituksen (2015-2019) kärkihankkeista. Sen tavoitteena on löytää innovatiivisia ratkaisuja yhteiskunnan ja palveluiden kehittämiseen.  Nykyisessä monimutkaisten haasteiden maailmassa perinteiset suunnittelupöydän ääressä kehitetyt ratkaisut eivät toimi. Kokeilukulttuurissa iso ongelma pilkotaan pienemmiksi palasiksi, ja ratkaisuja lähdetään kehittämään aidossa toimintaympäristössä. Toimintaa korjataan jatkuvasti kokeiluista saatujen oppien avulla. Kokeilulla saadaan tietoa toimenpiteen vaikutuksista ennen sen laajempaa käyttöönottoa.

Perustulokokeilu 2017-2018

Suomen perustulokokeilu toteutettiin vuosina 2017–2018. Perustulo on sosiaaliturvan malli, jossa kaikille kansalaisille maksetaan säännöllisesti ja ilman ehtoja rahaa toimeentuloa varten. Sen tarkoitus on vähentää tukien hakemiseen liittyvää työtä sekä vapauttaa aikaa ja voimavaroja muuhun toimintaan, kuten työn tekemiseen tai hakemiseen. Perustulokokeilun avulla selvitetään, miten sosiaaliturvaa voitaisiin muuttaa sellaiseksi, että se vastaisi paremmin työelämän muutoksiin; voidaanko sosiaaliturvaa muuttaa osallistavaksi ja työhön kannustavaksi; voidaanko byrokratiaa vähentää ja monimutkaista etuusjärjestelmää yksinkertaistaa?

Perustulokokeiluun osallistui 2 000 henkilöä, jotka valittiin satunnaisotannalla joulukuussa 2016 Kelan työttömyysturvaetuuksia saavista noin 175 000 työttömästä. Nämä henkilöt muodostavat kokeiluryhmän (treatment group). Heille maksetaan perustuloa kahden vuoden ajan (1.1.2017–31.12.2018). Perustulon määrä on 560 euroa kuukaudessa. Perustulo on tuloa, joka maksetaan ilman vastikkeita tai tarveharkintaa ja jonka saa pitää työllistyi tai ei. Kyseessä on siis tulo, jonka saa automaattisesti joka kuukausi.

Perustulokokeilusta tehdään seurantatutkimus. Seurantatutkimuksessa kokeiluryhmää (2 000 henkilöä) verrataan verrokkiryhmään (noin 173 000 henkilöä). Verrokkiryhmän muodostavat kaikki ne kohdejoukkoon kuuluvat, jotka eivät tulleet valituksi kokeiluryhmään. Seurantatutkimuksen avulla selvitetään esimerkiksi sitä, eroaako perustuloa saavan kokeiluryhmän työllisyysaste verrokkiryhmän työllisyysasteesta, mikä on heidän terveydentilansa, yleinen hyvinvointinsa, tyytyväisyys elämäänsä, yhteiskuinnallinen osallisuus ja vapaa-ajan aktiivivisuus.

Kokeilun on ns. kontrolloitu satunnaistettu maanlaajuinen kenttäkoe (controlled, randomized nation-wide trial). Kokeeseen osallistuminen on pakollinen, mikä eliminoi vapaaehtoisiin kokeiluihin sisältyvän valikoitumisharhan, ts. kokeeseen valikoituu vain sellaisia, jotka kokevat hyötyvänsä kokeilusta. Valtakunnallisuus puolestaan tarkoittaa sitä, että tulokset ovat yleistettävissä koskemaan koko maata. Kokeen alussa sekä koeryhmä että kontrolliryhmä oivat identtiset. Jos näiden välillä on kokeen lopussa eroa tutkittavien asioiden suhteen, erojen voidaan kausaalisetsi päätellä johtuvan treatment-effektinä olevasta perustustulosta. Kokeeseen sisältyy paljon ongelmia (kuten kaikkiin muihinkin kokeisiin): otoskoon olisi toivonut olevan suurempi (10 000 henkeä), kokeiluaika olisi voinut olla pidempi (4-5 vuotta) ja mukana olisi voinut olla myös muita kuin pelkästään työttömiä. Puutteistaan huolimatta Suomen perustulokokeilu on yksi vahvimmista tähänastisista perustulokokeiluista.