JAKKO BLOMBERG


Suomeen – ja erityisesti Helsinkiin – on syntynyt 2010-luvulla uutta yhteisöllistä kaupunkikulttuuria, joka on netin ja sosiaalisen median kautta levinnyt ulkomaille asti. Käsitteen alle mahtuu useita erilaisia tapahtumia ja verkostoja, joita yhdistää vapaamuotoisuus, oma-aloitteisuus, resurssien jakaminen, luottamus toisiin ihmisiin, tasa-arvoisuus, skaalautuvuus, luovuus, ketteryys sekä sosiaalisen median ja erilaisten digitaalisten alustojen käyttäminen.

Vaikka ilmiö on uusi, se on omalla tavallaan jatkoa suomalaisten talkoille, perinteiselle naapuriavun muodolle, joihin liittyy myös vahvasti yhteisöllisyys. Talkoissa on perinteisesti autettu esimerkiksi talonrakentamisessa tai annettu muuta työpanosta ilman korvausta. Uudessa yhteisöllisessä kaupunkikulttuurissa on paljon samaa, vaikka lähtökohtana siinä onkin se, että osallistuminen on hauskaa, ei työtä, eikä sanaa talkoot yleensä käytetäkään sen yhteydessä.

Suomen kaupungeissa on niiden lyhyen historian ja pienen koon takia ollut vähän kaupunkikulttuuria, mutta viime vuosina sitä on syntynyt sitäkin enemmän. Leimallista sille on se, että se lähtee ihmisistä itsestään, ja kaupunkien rooli on enemmän sopeutua ja tukea toimintaa sen sijaan, että ne tuottaisivat kulttuuria itse. Tämä on vaatinut myös suurta muutosta virkamiesten ajattelutapaan, sillä Suomessa on perinteisesti totuttu määrittelemään tarkasti, mikä on mahdollista ja mikä ei – ja sille vastareaktiona vapaampi kaupunkikulttuuri myös osittain syntyi.

Tunnetuin uuden kaupunkikulttuurin edustajista on Ravintolapäivä, joka sai alkunsa vuonna 2011 Helsingissä yksityisten ihmisten aloitteesta. Tapahtuman ideana on, että yhden päivän aikana kuka tahansa voi perustaa ravintolan päivän ajaksi minne vain. Hauskanpidon lisäksi sen taustalla on myös kritiikkiä ravintolan perustamisen vaikeutta kohtaan. Ensimmäisen kerran jälkeen tapahtuman tueksi rakennettiin karttapohjainen sivusto sekä pian myös mobiiliappi, joiden avulla tapahtuma levisi nopeasti laajalle.

Vaikka Ravintolapäivä syntyikin alunperin ilman viranomaisten lupaa – sillä sellaista ei olisi ollut mahdollista saada – tehtiin siitä pian virallisesti sallittua sen suuren suosion takia. Pitkään neljä kertaa vuodessa järjestetty tapahtuma sai suosiota nopeasti ympäri Suomen ja levisi myös ulkomaille, erityisesti Venäjälle ja Keski-Eurooppaan. Vuonna 2018 tapahtuman taustalla ollut organisaatio kertoi luopuvansa tapahtuman varsinaisesta järjestämisestä, mutta kehotti ihmisiä edelleen jatkamaan vuosittain Ravintolapäivän juhlimista sekä järjestämään pop up -ravintoloita missä vain ja milloin vain.

Vuonna 2012 sai alkunsa toinen suuren suosioon noussut tapahtuma, Siivouspäivä. Se houkuttelee ihmiset myymään ja ostamaan käytettyjä tavaroita kaduilla, pihoille ja puistoihin. Tapahtuma sai alkunsa Helsingistä, mutta levisi sosiaalisen median ja karttapohjaisen nettisivustonsa ansiosta nopeasti ympäri Suomen sekä myös mm. Japaniin. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä Siivouspäivä on tuonut kerrasta toiseen kymmeniä tuhansia ihmisiä kierrättämään vaatteita ja muita tavaroita.

Tapahtuma sai alkunsa tarpeesta saada tavarat kierrätettyä helpommin, mutta se on muutakin kuin vain kirpputoripäivä. Rahan ansaitsemisen sijaan monille myyjille tärkeämpää on tavaroiden saaminen parempaan käyttöön, ihmisten tapaaminen ja hauskanpito. Ravintolapäivän tapaan Siivouspäivä järjestettiin aluksi ilman varsinaista lupaa, mutta ensimmäisen – ja menestyksekkään – kerran jälkeen siitä tehtiin virallisesti sallittua. Muuta kaupunkien ei tässä tapahtumassa ole tarvinnutkaan tehdäkään, sillä myyjät vievät tavaransa mukanaan päivän päätteeksi.

2010-luvulla on alkanut myös uusi vapaamuotoisemman kaupunginosa-aktiivisuuden aalto. Se sai alkunsa vuonna 2011 Kallio-liikkeestä, joka perustettiin tekemään Kallion kaupunginosasta Helsingissä parempi paikka kaikille. Liike sai alkunsa vastareaktiona lehtikirjoitukselle, jossa alueella asunut henkilö kritisoi alueen leipäjonoa, joka hänen mukaansa laski hänen asuntonsa arvoa. Sosiaalisen median kautta Kallio-liike on pystynyt löytämään paljon vapaaehtoisia toimintaansa ja järjestänyt mm. vuosittain Kallio Block Partya, ilmaista korttelijuhlaa, joka on kerännyt parhaimmillaan n. 30 000 juhlijaa Kallion kaduille. Kallio-liike ja Kallio Block Party ovat myös saaneet monia seuraajia ympäri Suomen.

Uudelle yhteisölliselle kaupunkikulttuurille on ominaista resurssien jakaminen ja käyttäminen niitä uudella tapaa. Se ottaa haltuunsa kaupunkitilan uudella tapaa kaikkien käyttöön yhteisvastuullisesti, mutta toisaalta muuttaa myös yksityisiä tiloja julkisiksi. Tästä esimerkkejä ovat pop up -ravintoloiden ohella mm. kodit taidenäyttelyiksi muuttanut Olohuonenäyttely, teatteria koteihin tuonut Kotiteatterifestivaali, elokuvanäytökset kodeissa sekä kunnallisvaalien alla järjestettävät olohuonetentit, joissa poliitikkoja kutsutaan koteihin keskustelemaan eri asioista.

Kotien avaamisen jälkeen seuraava luonnollinen askel oli tehdä myös saunoista julkisia, sillä Suomi on täynnä saunoja, jotka kuitenkin ovat suurimman osan ajasta käyttämättä. Tätä tilannetta korjaamaan syntyi vuonna 2016 Helsinki Sauna Day, joka kutsuu ihmiset, yritykset, hotellit ja yhdistykset avaamaan saunansa muille ilmaiseksi päivän ajaksi. Tapahtumaan on ottanut osaa joka kerta yli 50 saunaa ja arviolta 2000 – 3000 saunojaa. Uudelle yhteisölliselle kaupunkikulttuurille tyypilliseen tapaan se on saanut monia luovia muotoja: siihen on ottanut osaa myös liikutettavia saunoja, telttasaunoja, kelluvia saunoja ja saunasimulaattori.

Helsinki Sauna Day ratkaisee osaltaan myös Suomen lyhyestä kesästä johtuvat ongelmat yhdessä tekemiselle: tapahtuma järjestetään maaliskuun alussa, jolloin Helsingissä on vielä kylmä ja yleensä lunta maassa, mutta yhdessä saunomiselle kylmä sää sopii täydellisesti. Nimestään huolimatta myös tämä tapahtuma on levinnyt muihin kaupunkeihin ja ulkomaille asti sekä saanut seuraajikseen paikallisia tapahtumia eri aikaan.

Uuden yhteisöllisen kaupunkikulttuurin taustalla on monia tekijöitä, joista tärkein on teknologia: ilman sosiaalisen median nousua suurin osa siitä olisi jäänyt syntymättä. Siihen tiedottamiseen, mihin ennen tarvittiin päivien tai viikkojen työ, voi riittää nyt yksi kirjoitus Facebookissa.

Vaikka tapahtumien mittakaava ja osallistujien määrä on usein valtaisa, on niiden takana yleensä vain muutaman hengen joukko. Lisäksi laajalle levinneillä tapahtumilla on usein paikallisia aktiiveja, jotka edistävät toimintaa omalla alueellaan ja houkuttelevat muita mukaan. Jokainen osallistuja tuokin mukaan omat sosiaaliset verkostonsa, minkä takia konseptien skaalaaminen on helppoa.

Sosiaalinen media ei kuitenkaan ole ainoa syy kehitykselle. Pohjan sille loi Suomen tasa-arvoinen ilmapiiri, joka on kaiken yhdessä tekemisen perusta. Samoin merkittävässä osassa on suomalaisten vahva luottamus toisiin ihmisiin, minkä takia moni ei näe ongelmana ostaa ruokaa kadulle perustetusta ravintolasta tai avata oman kodin ovia täysin tuntemattomille vieraille.

Oma merkityksensä on myös vuonna 2008 alkaneella talouskriisillä, joka toisaalta sai ihmiset etsimään mielekästä tekemistä työelämän ulkopuolelta, toisaalta taas tukeutumaan enemmän yhdessä tekemiseen. Kehitystä on tukenut osaltaan myös ympäristötietoisuuden kasvaminen.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa on nähty vastaavaa kehitystä. Poikkeukselliseksi suomalaisen uuden yhteisöllisen kaupunkikulttuurin tekee kuitenkin sen määrä, laajuus ja ainutlaatuisuus. Erityiseksi Suomen tilanteen tekee myös sen nopea muutos: vielä alle kymmenen vuotta sitten kaupunkilaisten aktiivisuutta vaikeuttivat monet rajoitukset, kun taas nykyään kaupunkilaisten toimintaa tuetaan, tuodaan esille Helsingin markkinoinnissa ja se on myös otettu osaksi Helsingin brändiä. Innovatiivista ei olekaan ainoastaan ihmisten toiminta, vaan myös se, miten kaupungit ja hallintokulttuuri ovat sen myötä nopeasti muuttuneet.